Kosto Uistin

TENO-projekti

Syksyllä 2001 aloitimme, hyvän ystäväni, lähes legendaarisen Tenon soutajan, Kauppilan Eeron kanssa lohivaappu projektin, jonka päämäärä oli tehdä varmatoiminen viehe jolla saa lohta Matti Meikäläinenkin.

"Viisaiden päiden" yhteen lyönnin tulos oli seuraava:
- vaapun pitää olla vähän painotettu, jotta se ei pomppaa heti pintaan vedon vähetessä esimerkiksi kosteessa. Osaltaan painotuksen tehtävänä on myös "pehmentää" uintia.
- vaapun pitää olla riittävän syväuintinen, jotta se tavoittaa myös ne " isomukset".
- vaapun uinnista oli Eerolla selvä mielipide: "pehmeä, isopotkuinen"

Näistä "aineista" syntyi vaappu, joka sai nimekseen Wamppi.

Kesälle 2002 Wamppia tehtiin pieni sarja testiin ja myyntiin. Ei kestänyt kauan kun "viidakkorumpu" kertoi ensimmäisistä lohista, mutta varsinaisesti "pankki räjähti" kun Eero pääsi Tenolle. Antaapa Eeron itse kertoa kuinka se lohi puri Wamppia.

Tenonreissu 2002

Olen käynyt Tenolla n.17vuotta kalassa, mutta tälläistä kalareissua ei ole sattunut kohdalleni kuin tuo viime kesäinen, mutta aloitetaanpa alusta. Valmistelu alkoi jo syksyllä, kun sain houkuteltua Raatesalmen Karin tekemään lohivaappuja lupaamalla olla mukana kehittelyssä ja testaamisessa. Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa että vaappu onnistui yli odotusten. Menin Tenolle torstaina 25.7 jolloin alkoi kova vesisade jota kesti sunnuntaihin saakka. Vesi nousi 57cm. Tulvan aikana en saanut kuin kaksi tittiä, mikä on aivan normaalia. Tiesin, että kun veden nousu loppuu, niin alkaa tapahtumaan.

Maanantaina 29.7 alkoi uusi kalastusviikko. Menin Sirmaan seuraamaan paikalliset ammattilaiset pääsivät joelle klo 19.00. Ihmettelin kun kukaan ei tartuttanut kalaa kolmen tunnin aikana jonka seurasin. Menimme muutamaksi tunniksi nukkumaan poikani Pekan kanssa. Vesille lähdimme klo 3.30. Ajoimme veneellä Lohirannasta Sirmaan. Jututin paikallisia, jotka olivat soutaneet koko yön. Yli kymmenen venettä oli saanut vain kaksi lohta, kuuden ja kymmenen kilon kalat. Ihmettelin, miksi kala ei ota, vaikka kaiken piti olla kohdallaan, vesikin oli laskenut 5cm. Tuli meidän vuoro lähteä laskulle. Laitoin perhon, lusikan ja vaapun, että saisin selville, mihin ottaa. Eipä ottanut mihinkään ei myöskään toisilla. Menimme Pekan kanssa odottamaan uutta laskua. Päätin satsata perhoihin, mutta ei ottanut niihinkään.

Keitimme kahvit odottaessamme seuraavaa laskuvuoroa. Päätin tällä kertaa satsata puukaloihin. Tuli meidän vuoro lähteä laskulle. Tulimme ottipaikalle ja heti tärähti kala kiinni, mutta se ei pysynyt. Heti perään tärähti uudelleen. Tunsin että nyt ei ole kyseessä pieni kala. Se jäi juromaan pohjaan eikä meinannut millään lähteä mukaan. Lopulta se lähti liikkeelle. Valuimme kalan kanssa noin kilometrin alaspäin. Sanoin Pekalle että jos tuo saadaan veneeseen niin se on meidän ennätyskala. Lopulta kala saatiin veneeseen, painoa sille oli kertynyt 23,8 kg , eli uusi ennätyskala. (vanha ennätys oli 20kg) Siihen loppui kalastus siltä päivältä.

Seuraavana aamuna nukuimme poniin ja hieman oli pääkipuakin liikkeellä. Lähdimme taas Sirmaan kyselemään toisilta kalastajilta saaliita, mutta kellään ei ollut tärppiäkään. Meille annettiin heti laskuvuoro. Huutelin lähtiessämme, että ei ne kalat sinne rannalle tule! Kerkesin laskea yhden vaapun ja kun rupesin laskemaan toista niin tärähti kala kiinni. Eikun väsyttämään ja kala veneeseen, 10,3kg lohi. Siinä tuli rantaporukkaan vipinää, nyt halusivat kaikki vesille. Menimme rannalle odottamaan laskuvuoroa. Koska kaikki olivat lähdössä vesille, odotus oli pitkä. Ennen meitä oli lähdössä vielä 7-8 venettä. Tulihan se meidänkin vuoro. Tällä kertaa ehdin laskea kaikki vaaput pyyntiin ennen kuin vapa notkahti. Kala otti samaan vaappuun kuin ensimmäinenkin. Kala kyytiin, painoa sille oli kertynyt 13,6kg Silloin alkoivat jo muut ihmettelemään että millä se pyytää, kun muut ei saa mitään. Seuraavalla laskulla pääsimme hieman alemmas ennen kuin tärähti, 6kg lohi kyytiin samalla vaapulla. Tuo ottipeli oli ollut koko ajan keskivavassa.

Ottipeli oli keskivavassa

Vuoron odottaminen oli taas edessä. Tämä alkoi tuntua jo minusta ja Pekasta uskomattomalta kun kalat tärähtelivät vain meille vaikka veneitä oli jo 9-10 kpl. Vuoro koitti ja ei kun menoksi ja vaaput pyyntiin. Tulimme samalle paikalle josta saimme edellisenä päivänä sen ison kalan. Taas tärähti keskivapa ja kala tuntui isolta. Menimme kalan kanssa vajaan kilometrin alaspäin ennen kuin saimme sen koukattua. Hieno kala, 15kg kojamo, mutta se oli rikkonut tuon ottipelin hieromalla sitä pohjaa vasten. Harmitti kovasti tuo ottipelin rikkoutuminen vaikka noita samanlaisia oli pakissa lisää. Kun noita kaloja katseli hetken niin ei se sitten enää niin paljon harmittanutkaan niinpä lähdimme viemään niitä kämpille. Saman päivän iltana teimme vielä kaksi laskua Lohirannassa. Tuloksena kaksi lohta: 15.5kg ja 12kg, eli päivän kokonaissaalis oli 6 lohta.

Myymälä avoinna:

Ti-Pe 10-18
La 10-14

Muina aikoina soita:
0400 684 038